Kuuluuko kuninkuusravit Vermoon?

Julkaisutu Hevosurheilussa 7 / 2018

Niin, kuuluuko? Voiko herätysjuhlat sijaita pakanan pelloilla? Onko Pori liian pieni Suomi Areenalle? Hyvällä tuotteella on aina ottajia. Hyvistä kiertävistä tapahtumista syntyy aina kilpailua. Tervettä ja epätervettä.

Vermon osalta keskustelu on turhaa. Kunkkarit on raviurheilun ylivertaisesti paras näyteikkuna. Sellaista ei ole vara sulkea noin kahden miljoonan ihmisen potentiaalilta. Lisäksi iso kaupunki tuo monia etuja ison tapahtuman järjestäjälle. Helpoimmat mainiten, toimiva julkinen liikenne koko Suur-Helsingin alueelta ja hotellikapasiteetti, jossa hinnat eivät nouse tapahtumaviikonlopuksi pilviin.

Miksi kuninkuusraveista on tullut nykyisen kokoinen ja arvoinen brändi? Se on yksi harvoja tapahtumia, joka palvelee tasavertaisesti yleisöä ja osallistujia kaikista sosiaaliluokista. Yleisössä on konkareita ja ensikertalaisia. Maalaisia ja kaupunkilaisia. Yrittäjiä ja duunareita. Ainoa puuttuva poikkeus on mamut, sillä kansallisesta lähihistoriasta kasvunsa ammentanut tapahtuma ei houkuttele sitä ymmärtämättömiä.

Lähes satavuotiaan, alun perin paikallisen tapahtuman rakentuminen kohti nykyistä mittaa ajoittui kansallisromanttiselle kaudelle. Sodanjälkeinen aika toi vaurautta ja mahdollisuuden tapahtumiin osallistumiseen. Alkava kaupungistuminen haikeutta maaseutua kohti, johon hevonen urheilijana sopi. Luontaista jatkoa tapahtuman kehitykselle toi raviurheilun kova nousukausi 70 – 80 lukujen taitteessa.

Parina ensimmäisenä etäpeliajan vuotena kuninkuusravien yleisömääriä suojeltiin sulkemalla etäpeli. Myöhemmin tämä ei onnistunut. Samalla rajoittamiseen perustuva toiminta osoittautui nopeasti myös turhaksi – tässäkin.

Alueelliset erityispiirteet ovat nousseet viime vuosien järjestelyissä positiivisella tavalla esiin. Hallittu kolmepäiväistyminen on tuonut sopivia elementtejä lisää. Varsahuutokauppa, sekä nostalgiaa ammentava legendat lähtö.

Mitä seuraavaksi? Pitääkö kilpailumatkoja muuttaa? Pitääkö päälähtöjä jakaa kolmelle päivälle? Pitääkö ruunat ottaa mukaan? Pitääkö siirtyä karsintakilpailuihin raativalinnan sijaan? Pitääkö järjestävien ratojen määrää rajata? Pitää! Siis keskustella. Vaikka provosoiden. Mitä enemmän mielipiteitä, sen enemmän sitoutuneisuutta ja kanavoitua intohimoa. Sillä brändi kasvaa ja tapahtuma voi hyvin. Muutosratkaisujen tekemisen on parempi olla paljon konservatiivisempaa. Sitä se onkin. Tietyllä tavalla pidän kuninkuusravibrändin vahvuutta Suomen Hippoksen jäykän päätöksentekojärjestelmän positiivisena lieveilmiönä. Sen on annettu vahingossa kasvaa juuri sellaiseksi, kun se tällä hetkellä on. Loistavaksi tapahtumaksi ihan jokaiselle sinne saapuvalle.